Marjatta Pulkkinen -elämänkertatietoa

Marjatta – omin sanoin

”Keski-Pohjanmaa merkitsee minulle isäni Ilmari Luoman esivanhempien työn hedelmää, perimätiedon aarreaittaa, hiljaisen huumorin kehtoa. Vaikka kirjoituspöytien takana piirretään läänien rajaviivoja uusiksi, viedään palveluja pois ja vähätellään seutuamme, me olemme tässä eikä meillä ole yhtään hullusempaa!

Olen harrastanut kirjoittamista lapsesta asti. Ensimmäisen runoni julkaisi Säästäjä-lehti, kun olin 13-vuotias. Kirjoittaminen on ollut harrastukseni kaiken aikaa, mutta luonnonkuvaus, maailmanparantaminen ja oman sydämen tuntojen tutkistelu on vaihtunut kotiseudun menneisyyden kuuntelemiseen ja kuvaamiseen. En osaa maalata porsliinia enkä kutoa poppanoita, joten siis kirjoitan. Joskus on ihan joutava tarve panna muistiin vanhoilta kuulemiani asioita, niin kuin se nyt ketään kiinnostaisi mitä Maija vastasi Eliakselle viime vuosisadalla tämän kosiessa, tai miten 13-vuotias Fiia onki Helsingin matkallaan Tammerkoskessa kievarikyytiä odottaessaan.”

Elämäkertatietoa

  • Syntyi Vetelissä 2.10.1931, kuoli Vetelissä 2016.
  • Opinnot: Yo Kokkolan Yhteislyseo 1951, kko Jyväskylän Kasvatusopillinen Korkeakoulu 1955
  • Työura: opettajana 1951-eläkeikään asti

Apurahat ja palkinnot

  • 1958 J.H.Erkon muistorahaston kirjoituskilpailussa II palkinto sarjassa Kuvaelmat (nyk. pienoisnäytelmät)
  • Maaseudun Nuorten Liiton kirjoituskilpailussa kärkipään sijoituksia sekä runo-että proosasarjassa
  • 1965 tunnustuspalkinto keskipohjalaisaiheisten näytelmien kirjoituskilpailussa
  • I palkinto Keskipohjanmaa- lehden kirjoituskilpailussa runojen sarjassa
  • II palkinto tangosanoituskilpailussa
  • 1993 Keski-Pohjanmaa-säätiön tunnustusapuraha
  • Hellevin viisi veljestäsijoittui toiseksi 44:stä Suomessa vuonna 1996 ilmestyneestä sukukirjasta

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

  • Terveisiä.. (toim. ja taitto: Marjatta Pulkkinen, Anna-Leena Alaspää, Sirkka-Liisa Uutela) Perhonjokilaakson kirjoittajien lukemisto, 1982
  • Toppaa hopero, Veteliläisiäsananparsia ja kaskuja (työryhmä) Vetelin kulttuurilautakunta 1983
  • terveisiä.. (työryhmä) Perhonjokilaakson kirjoittajien lukemisto 1983
  • Akkuna: Perhonjokilaakson kirjoittajien lukemisto 1985 (toim. ja taitto: Marjatta Pulkkinen et al) 1985
  • Kohtalon Vuodet Veteli 1917-1918, 1939-1940, 1941, 608 sivua, (työryhmä) 1986: vapaussodan asiat, haastattelut ja sotienaikaisen kirjeenvaihdon valikointi kirjaan Marjatta Pulkkinen
  • Lasivaunu: runoja, 1988 Länsirannikko
  • Mikäihmeen Kankaanranta? 1988
  • Kotoisin Luomalta: kertomus Matti Mikonpojasta (1823-1910) ja hänen jälkeläisistään , 1990
  • Nukerinkurekoppa: Perhonjokilaakson sukututkimusyhdistyksen lukemisto. Toimituskunta: Marjatta Pulkkinen, Anna-Leena Alaspää, Matti Tunkkari. 1991
  • Arkimorsian: runokertomuksia, 1993
  • Vanhaa Räyrinkiä: paikallishistoriaa ja kotiseutukuvauksia. Työryhmä: Marjatta Pulkkinen et al 1994 Räyrinki-seura
  • Puhu Pulukkinen! : Vetelin Pulkkisia vanhoina aikoina, 1995
  • Hellevin viisi veljestä: Aaprami ja Liisa Kreeta Pulkkisen jälkeläiset / sukututkimus, toim. Esko ja Marjatta Pulkkinen, Kari Palosaari. 1996
  • Tuohi-Antin mustalammas: historiallinen romaani. Länsirannikko 1997

Antologiat

  • Ukko Nooan kiusaukset: runoja ja proosaa Keski-Pohjanmaalta. Pränttärit, 1975
  • Kaukaa tulee tuuli: runoja ja proosaa Keski-Pohjanmaalta. Pränttärit, 1977
  • Karhu-Aapin temppu: runoja ja proosaa Keski-Pohjanmaalta. Pränttärit, 1981
  • Hiidenkirnun pohjalla: runoja ja proosaa Keski-Pohjanmaalta. Pränttärit, 1984 (sisältää runokertomuksen Brita Matintyttären lauluja)
  • Vailla lehtien valhetta: runoja ja proosaa Keski-Pohjanmaalta. Pränttärit, 1989
  • Runo kasvaa maasta, 1991. Lahden runomaraton
  • Työn runo puhuu 1992, Työn runo -kilpailun satoa. Kaija Viljakainen, Tuija Kakko
  • Seleväpyy, 1993, Vetelin kotiseutuyhdistyksen lukemisto I
  • Vaikeuksista voittoon 1996, Keskipohjanmaan naisten muistelmia sotiemme ajalta
  • Savikukko kertoo tarinan: Keski-Pohjanmaan neljän tarinatuotteen tekstit. Otava 1997

Muu tuotanto

  • Keskipohjalaisia elämäkertoja: viisi elämä 1995
  • Pulkkisen perinnekirja Toivo Björkbacka 1996; sukuasiat ja taustatuki Marjatta Pulkkinen
  • Runoja ja juttuja Keskipohjanmaa -lehden kaunokirjallisilla sivuilla ja Keskipohjanmaan kustantamassa Maalaiskoti -lehdessänimimerkillä Marja Leppä alkaen n. v 1947.
  • Keskipohjalaiseen menneisyyteen kuuluvia kirjoituksia Keskipohjanmaa -lehdessä1980 -luvulla, artikkeleita Suomen Kuvalehdessä, pakinoita Opettaja -lehdessä, juhlarunoja, laulujen sanoituksia (osa julkaisuissa Laulethan ja soitethan ja Keski-Pohjanmaa laulaa); sukututkimukseen liittyviä juttuja Perhonjokilaakson kotiseutuliitteessä, kirjoituksia joululehdissä.

Marjatta Pulkkisen arkisto